Koiran kotihieronta on enemmän kuin lihasten käsittelyä. Tässä artikkelissa käymme läpi kotihieronnan hyötyjä sekä koiralle että omistajalle.
Aina hieronnan ei nimittäin tarvitse olla ammattilaisen suorittamaa lihashuoltoa, jossa on tarkat, harjoitetut otteet, vahva anatomian tuntemus ja taito käsitellä kireät kohdat tehokkaasti auki. Kotona tehtävän hieronnan arvo ei perustu pelkkään taitoon käsitellä yksittäistä lihasta, vaan parhaimmillaan kotihieronta on koiran rentouttava lepohetki, joka auttaa omistajaa tuntemaan koiraansa entistä paremmin.

- Et aina tarvitse ammattilaista apuun
Kotihieronnalla ei voi koskaan täysin korvata ammattilaisen käsittelyä, ja välillä asiantuntijan palveluihin onkin syytä tukeutua, mutta samaan aikaan kotona itse suoritettu hieronta ei ole välttämättä lainkaan hyödytöntä. Ihan tavallinen silittelyhetki sohvalla loikoillen voikin olla rentouttava, hoitava hierontarutiini. Hieman perusteita harjoittelemalla kuka tahansa voi osata toteuttaa kevyttä hierontaa, joka auttaa koiraa rentoutumaan ja päästämään irti lihasjännityksistä.
2. Positiivinen vaikutus hermostoon ja rauhoittumiseen
Hieronnan oleellisimmat hyödyt usein liittyvät hermostoon ja rauhoittumiseen, lempeän käsittelyn myötä parasympaattinen hermosto voi aktivoitua rauhoittaen kehoa ja tasaten sykettä. Tämä voi tukea palautumista ja auttaa koiraa lepäämään syvemmin. Turvallisessa ympäristössä, rauhallisilla, lempeillä ja ennakoitavilla otteilla toteutettu hieronta auttaa koiraa siirtymään korkeammasta viretilasta kohti lepoa, jolloin tuetaan koiran viretilan säätelyä ja vahvistetaan rauhoittumista.
3. Kosketus voi vaikuttaa kivun kokemukseen
Koettuun kipuun vaikuttaa kudosten fyysisen tilanteen lisäksi hermosto, vireystila, aikaisemmat kokemukset ja turvallisuuden tunne. Lempeällä kosketuksella voidaan suunnata huomiota pois epämukavuudesta, vaikuttaa kehosta tulevaan aistitietoon, luoda turvallista tilaa rentoutumiselle ja vähentää uhkan kokemusta. Hieronta ei poista kivun aiheuttajaa, eikä korvaa eläinlääkärin tutkimusta, mutta joissain tilanteissa voi olla hyvä lisä kivun lievittämiseen.
4. Opit tuntemaan koirasi kehon normaalitilan paremmin
Säännöllisellä käsittelyllä opetat itsellesi, miltä koirasi keho tuntuu mistäkin kohtaa ja miten koira reagoi käsittelyyn. Alat herkemmin tunnistaa muutoksia, kireyksiä, puolieroja ja kiputiloja. Voit havaita aikaisemmin esimerkiksi uuden kosketusarkuuden, liikeradan muutoksen, lämpöeron, turvotuksen, poikkeavan jännittyneisyyden tai koiran suhtautumisen muutoksen jonkin alueen käsittelyyn. Nämä ovat arvokkaita havaintoja, jotka auttavat tunnistamaan ammattilaisen hoidon ja diagnosoinnin tarvetta aiemmin.
5. Kotihieronta helpottaa muita hoitotoimia
Kiireetön, koiran ehdoilla tapahtuva kosketukseen totutteleminen ja ennen kaikkea koiran rentoon mielentilaan tähtäävä hierontahetki opettaa koiralle rentoa ja luottavaista tunnetilaa käsittelyyn. Hieronnan lomassa voi hyvin harjoitella pikku hiljaa myös tassujen ja varpaiden käsittelyä, korvien ja hampaiden tarkistamista, eläinlääkärillä tarvittavaa käsittelyä, varusteiden pukemista ja kynsien leikkaamista.
Tärkeää on, että tunnelma ei jännity, vaan kaikki toiminta tähtää koiran rentona pysymiseen. Sitä kautta koirasi voi oppia lopulta nukahtamaan käsittelyyn ja suhtautumaan rennoin mielin hoitotoimenpiteisiin.
6. Yhteinen hetki vahvistaa vuorovaikutusta
Kotihieronta on koiran ja omistajan yhteistä aikaa, jossa ei ole suoritusvaatimuksia. Kuuntelevin ottein suoritettu hieronta tarjoaa omistajalle hyvän mahdollisuuden harjoitella koiran viestinnän tulkitsemista: miten koira suhtautuu käsittelyyn, miten se ilmaisee itseään missäkin tilanteessa, miten siinä näkyy rentous tai levottomuus. Samalla koira oppii kanssakäymään omistajansa kanssa hieman erilaisessa tilanteessa ja parhaimmillaan kotihierontojen myötä luottamus & suhde koiran ja omistajan välillä vahvistuu.
7. Hyvä rutiini palautumiseen aktiiviselle koiralle
Kotihieronnalla voi olla tärkeä paikka esimerkiksi aktiivisen harrastuskoiran palautumisrutiinina. Hieronta ei korvaa riittävää unta ja lepoa, sopivaa kuormituksen säätelyä tai oikeanlaista ravintoa, mutta toimii täydentävänä tekijänä osana kokonaisuutta. Vilkas koira voi hyötyä rauhoittumiseen fokusoivasta käsittelyhetkestä ja paljon liikkuvan harrastuskoiran keho hyötyy rentouttavasta käsittelystä, joka voi edistää palautumista.
Bonus! Kotihieronnan ei tarvitse olla teknisesti täydellistä ollakseen hyödyllistä
Hieronnassa edes ammattilaisen toteuttamana ei ole kyse kuona-aineiden poispuristelusta tai lihasten mekaanisesta muokkaamisesta, vaan ennemminkin rentouden viestimisestä hermostolle. Hieronnan ei tarvitse olla voimakasta saati kivuliasta ollakseen tehokasta – kevyempi, miellyttävä ote auttaa paremmin rentoutumaan käsittelyyn ja rauhoittamaan hermostoa.
Tärkeää toimivassa kotihieronnassa on rauhallinen, koiran ehdoilla tapahtuva eteneminen, riittävän kevyet otteet, koiran reaktioiden seuraaminen & kunnioittaminen ja kipeiden kohtien välttäminen. Vaali rentoutta, seuraa koiran viestejä ja lopeta ajoissa, jos koira ilmaisee epämukavuutta. Täydellistä tekniikkaa tärkeämpää on se, että koira kokee tilanteen ja kosketuksen miellyttäväksi.
Haluatko oppia lisää koiran kotihieronnasta! Opi hieromaan koiraasi -verkkokurssi nyt myynnissä!