Kaikki mitä koirani ovat opettaneet – tai ainakin osa siitä

Koirani ovat opettaneet minulle paljon. Jokainen on ollut omanlaisensa persoona, joka tulkitsee maailmaa omalla tavallaan ja innostuu vähän eri asioista, kuin kaverinsa.

Lapsena vasta haaveillessani omasta koirasta luin kaikki käsiin saamani koirakirjat läpi, mutta paras opettaja on ollut käytäntö niiden omien koirien kanssa. Monesta innostuneena ja halukkaana oppimaan lisää olenkin lähtenyt rohkeasti useiden eri koiraharrastuslajien pariin, osassa kilpaillutkin.

Ensimmäinen koirani, walesinspringerspanieli Eppu syntyi 2003 ja sen kanssa aloitettiin agilityssa ja tokossa kilpaileminen sekä suoritettiin taipumuskoe vuonna 2005.

Agilityn parissa kilpailin myös ensimmäisissä junioreiden SM-kisoissa samaisena vuonna ja ylsin lainakoiran kanssa pronssille. Olen aina nauttinut kilpailemisesta ja kokenut kisatilanteet erinomaiseksi paikaksi kehittyä. Eppu ehti nousta agilityurallaan kolmosiin, voittaa rotumestaruuden ja tehdä tokossa pari alokasluokan ykköstulosta.

Kaikki koirani eivät ole olleet kisakoiria, ja hyvä niin. Erilaiset koirat voivat opettaa todella paljon ja osa on opettanut myös keskittymään oleelliseen – kisatavoitteet eivät ole kovin tärkeitä, vaan mielekkyys ja kiva yhdessä tekeminen on.

2008 syntyi kelpie Rumo, joka oli erikoinen, erityinen ja todella, todella nopea. Rumon tulevaisuus oli monen lajin parissa, mutta alkutaival oli takkuinen. Älykäs, salamannopea, itsenäinen ja helposti kyttäämään valahtava paimenkoira oli aika erilainen parin spanielin jälkeen.

Miettiessäni Rumon kontaktiesteiden kouluttamista ei vielä silloin oikein tiedetty muusta kuin pysäytyskontakteista, ainakaan meillä Suomessa. Mutta minusta se oli hirveän epäloogista! Miksi opettaisin koiran pysähtymään keskellä rataa lajissa, jossa nopeus on ratkaiseva tekijä? Etsin tietoa ja ajatuksia ympäri nettiä, sillä halusin kouluttaa koirani juoksemaan kontaktit. Löysin Silvia Trkmanin, joka opetti koirilleen juoksukontakteja ensin maassa olevalla lankulla, sitten vähitellen korkeutta lisäten.

Vaivalloista, ajattelin. Voisinko opettaa vaan kontaktialueeseen osumisen juosten? En tiennyt, että kukaan muu olisi missään tehnyt niin, mutta minä päätin opettaa koiralleni targetilla oikeaan kohtaan osumisen. Ei silloin varmaan monikaan noudattanut samaa metodia (niin no, eihän silloin koko juoksukontakti ollut millään tavalla trendikästä), mutta nykyisin ilmeisen moni noudattaa!

(Itsehän tykkään tehdä juoksareita ihan eri tavalla tätä nykyä, mutta se on aivan toinen tarina…)

Olen opettanut kaikille koirilleni juoksukontaktit käytyäni pitkän oppimatkan ensin Rumon kanssa. Jouduin keksimään itse, miten toimin ja etenen, eikä prosessi ollut ollenkaan helppo. Ei varsinaisesti auttanut, että eräskin valmentaja sanoi, ettei tuo tule koskaan toimimaan, kyllä pitäisi pysäytyskontaktit opettaa… Sanoisikohan sama valmentaja enää samoin? Niin ne ajat muuttuu.

2016 syntynyt malinois Tapio oli tietynlaisessa palveluskoiran yksinkertaisuudessaan niin mutkaton koulutettava, että se oli kuukauden treenillä valmis epävirallisiin kisoihin testaamaan juoksareiden toimivuutta. Tapio voitti ne kisat, ja aivan sujuvasti meni juoksupuomikin.

Agility on aina ollut päälajini, mutta jokainen koirani on vähintäänkin siinä sivussa tehnyt muitakin juttuja. Olen pyörinyt pelastuskoira- ja mondioring-treeneissä, kilpaillut tokossa parin koiran kanssa, tallannut jälkiä, treenannut taipumuskokeita varten, käynyt paimentamassa…

Saan todella paljon irti siitä, että harrastan koirieni kanssa monipuolisesti. Agilitykentällä loputtoman kiihkeä – ja äänekäs – Kuisma osoitti jo nuorena poikana hienoa vireenhallintaa elämänsä ensimmäisellä jäljellä. Pieni paimenkoira hiljeni, keskittyi ja syventyi jäljestäen pellon poikki uskomattomalla tarkkuudella. Ahaa, tämä siis osaa säätää viretilaansa ihan itse! Palveluskoirapuolelta olen saanut hyvää oppia leikittämiseen, motivaatioon ja korkean vireen hallintaan. Tokoileminen parhaimmillaan voittajaluokassa asti on tuonut tarkkuutta yksityiskohtien hiomiseen.

Aloitin agilitytreenien vetämisen jo teini-ikäisenä ja tajusin nopeasti, että nautin opettamisesta ja siinä kehittymisestä. Sittemmin olen koulutellut satunnaisesti erilaisia ryhmiä ja laajentanut hetkittäin agilitysta mm. tokon puolelle.

Kaikilta koirilta voi oppia vaikka miten paljon, ja opittavaahan meillä ihmisillä aina riittää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.