Kategoria: Uncategorized

Siis mikä ja miten ja miksi? Olet ehkä kuullut aiemmin termin treenikupla, joka tiivistää melko hyvin koiran treenaamisessa todella oleellisen pääajatuksen: tehdään yhdessä, keskitytään, nautitaan, ja ei yhtään välitetä muista asioista. Treenikupla on siis treenin laatua edistävä taito ja perusperiaate, jonka avulla koiran kanssa harrastaminen on mielekästä ja kehitys nousujohteista.

Yhteistyö, keskittyminen ja palkkaus täytyy jumpata kuntoon, jotta mitään niin sanottua kuplaa voi muodostua. Samalla voi harjoitella neutraalia suhtautumista ympäristöön ja erilaisiin häiriöihin, jotka useimmiten helpottuvat merkittävästi, kun fokus saadaan itse tekemiseen ja ohjaajaan.

Treenikupla on opeteltava taito, jota saa ja pitää harjoitella, kehittää ja ylläpitää.

Koira oppii koko ajan ollessaan treeneissä. Erityisesti tunnetilat vahvistuvat nopeasti ja tekemisen toimivan kokonaisuuden kannalta joka hetki on tärkeä – ei ainoastaan lajitaitojen harjoitteluun liittyvät tehtävät. Treeni on kokonaisuus siitä hetkestä, kun tullaan treenikentälle, aina treenin lopettamiseen ja paikalta poistumiseen asti.

Treenikuplan rakentamisen voikin siis aloittaa pohtimalla omien treenisessioiden kokonaisuutta. Miten kentälle tullaan, tarvitsisiko siihen olla toimivampi rutiini? Mitä koira tekee ensimmäiseksi ollessaan kentällä? Mitä tapahtuu suoritusten välillä, palkkauksen jälkeen? Onko koiralla toimiva taukokäytös, pitäisikö sellainen opettaa? Toimivatko palkkaukset? Pysyykö vire hyvänä treenin läpi?

Eli mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Omille teilleen tai hajujen maailmaan katoavan koiran kanssa on tärkeää, ettei sille anneta tilaisuutta lähteä tekemään ei-toivottuja asioita. Tämä vaatii ohjaajalta suunnitelmallisuutta, alkaen siitä miten kentälle tullaan ja koko treenin läpi. Koiraa ei päästetä vapaaksi juoksentelemaan ja haistelemaan kentälle, vaan varmistetaan, että se on jatkuvasti hallinnassa ja keskittynyt.

Tärkein perusperiaate: pidä treenihetki riittävän lyhyenä. Koira ei saa väsyä tai kyllästyä, etkä saa sinäkään. Tehokas, nousujohteinen ja innostava kaksiminuuttinen on aina parempi, kuin haahuiluun ja säätämiseen käytetty 12 minuuttia.

Suunnittele treenin sisältö ja oma toimintasi, ole kentällä korkeintaan kaksi laadukasta minuuttia ja lopeta tekeminen siinä vaiheessa, kun koira yhä pursuaa intoa. Näin vahvistetaan koiralle ajatusta siitä, että kentällä on kivaa ja yhdessä tekeminen on kannattavaa. Ei ole tylsää tai vaikeaa, eikä ne hajutkaan tai muut häiriöt ehdi niin kiinnostaa. Lopulta ne unohtuvat kokonaan.

Hyvän treenin rakenne ja onnistumisen komponentit

Hyvin mietitty on puoliksi tehty: pohdi jo ennen treenikentälle lähtöä, mihin aiot treenissä keskittyä ja miten teet treenihetkestä koirallesi mahdollisimman mielekkään.

Nouseeko kierrokset jo siinä vaiheessa, kun otat koiran autosta? Helppoihin, varmoihin temppuihin keskittyminen tai vaikkapa namien etsiminen maasta tasaa viretilaa ja auttaa keskittymään.

Koira haluaisi haistella ja katsella maisemia, eikä keskittyä yhdessä tekemiseen? Varmista, että sinulla on mukana superinnostava palkka, ja asennoidu innostamaan koiraa. Nyt saa heittäytyä! Tee treenihetkestä lyhyt, hauska ja palkitseva. Treeni alkaa heti kentälle mentäessä, ei mennä haistelemaan ja touhuilemaan omiaan, vaan mennään yhdessä tekemään hyvä treeni. Tosi vaikea juttu? Opeta ensin ohjaajaa kohti aktivoituminen.

---

Aktiivisuus ohjaajaa kohti taitona

• Valitse vihjesana tehtävälle, joka tarkoittaa aktivoitumista ohjaajaa kohti
• Lähtötilanteessa koira voi olla taukotehtävällä tai vaikkapa istumassa paikallaan
• Lähde innostamaan koiraa, kutsumaan luokse, leikittämään, mitä vaan, millä saat koiran nostamaan viretilan ylös ja kohdistamaan aktiivisuutensa sinua kohti
• Saa pitää ääntä, saa hyppiä vasten, kunhan on KIVAA
• Palkkaa sinuun kohdistetusta aktiivisuudesta
• Liitä valitsemasi vihjesana tähän mielentilaan & toimintaan
• Harjoiteltuasi aktivoitumisen taidon vahvaksi, aloita treenit vihjesanalla
• Ehkä hieman huomaamattasi opit itsekin innostumaan & innostamaan…

---

Tauolla vai hommissa

Osa koirista hyötyy rutinoidusta, selkeästä taukokäytöksestä. Se voi olla taukomatto, jolle koira hakeutuu makaamaan, tai muu tehtävä. Mieti omaan tekemiseen ja omalle koiralle sopiva rutiini. Omiin puuhiinsa hukkuvalle koiralle on hyvä olla jokin tehtävä, esimerkiksi paikallaan makaaminen, mutta paremmin ohjaajaan keskittyvä koira voi saada erivapauksia valita itse mitä tekee.

Alkuvaiheessa opetellessasi hyvää treenikuplaa sellaisen koiran kanssa, jolle yhdessä tekeminen ja aktiivinen suorittaminen on vaikeaa, ei tarvitse taukoja pitää. Koiran oppiessa koko ajan tunnetilaa ja liittäessä sen tyypillisesti voimakkaasti paikkaan jossa ollaan, on hyvä opettaa diesel-moottoriselle koiralle, että täällä tehdään lyhyt hetki innokkaasti hommia ja sitten mennään muualle tauolle (autoon, kävelylle, tms). Lyhyt hetki tarkoittaa korkeintaan muutamaa minuuttia, treenin kestoa voi kasvattaa vähitellen ja ottaa pikku hiljaa myös taukokäytöksen harjoittelua mukaan.

Korkeavireiselle koiralle voi heti alkaa opettaa vireenhallintaa siirtymällä välillä tauoille. Oli se sitten taukomatto tai yhdessä ohjaajan kanssa maassa hengailu, tai jokin muu, harjoittele rauhallista mielentilaa taukoihin ja innostavaa, sujuvaa lähtöä uudelleen tekemään.

Palkkaustaidot

Toimiva palkkaus on ensimmäinen asia, joka koiralle kannattaa opettaa. Käytitpä sitten namia, lelua tai molempia, tulee niiden käyttöä ja kannattavuutta harjoitella erikseen. Voit ensialkuun treenata siis ihan vaan palkkaustaitoja! Palkalle irtoaminen, siitä luopuminen ja palkkasanat (joita käytät merkkinä siitä, että palkan saa ottaa) on hyviä asioita harjoiteltavaksi ihan erikseen ennen lajitaitoihin siirtymistä.

Mikäli haluat täsmällisempää oppia lelupalkkauksen saloihin, sitä varten on Koiraharrastajan leikkitaitokurssi.

Palkkaus- ja erityisesti leikkitaitoja harjoittamalla opit myös kehittämään sekä koirasi yleistä hallintaa, että vireenhallintaa. Nämä luovat tärkeän pohjan kaikelle harrastamiselle ja kouluttamiselle. Palkkaustaitojen ollessa hyvin hanskassa, on helpompi keskittyä lajitaitoihin ja pitää mielentila optimina treeniä ajatellen.

Saat sitä mitä vahvistat

Muista huomioida hyvät hetket ja palkita koira siitä, kun se tarjoaa haluttuja asioita. Tee siis myös tauolle menemisestä, lähtöön siirtymisestä, palkkauksen jälkeisestä sinuun fokusoimisesta, paikallaoloista ynnä muista treenin osa-alueista kannattavia. Treenikupla on opetettava, harjoiteltava taito. Vahvista haluamiasi toimintamalleja, äläkä oleta, että kyllä sen koiran pitäisi ilmaiseksi keskittyä. Saat aina sitä, mitä vahvistat! Vahvista siis yhteistyötä, sinuun fokusoimista ja hyvää mielentilaa.

…Ja malta lopettaa treeni kauan ennen väsymistä tai kyllästymistä.

Mennessäni katsomaan viisiviikkoisia pampai-pentuja olin hetken aikaa hämmästynyt siitä, miten ihanan söpöjä ne olivat – ja niin monessa eri värissä! Malinoisin jälkeen pienempää koiraa etsiessäni ja päätyessäni pieniamerikanpaimenkoiraan en ollut oikeastaan hetkeäkään miettinyt niiden ulkonäköä tai värivalikoimaa, minua kiinnosti ihan muut asiat.

Halusin pienemmän koiran, joka olisi terve, arjessa mutkaton, harrastuksissa potentiaalinen koira. Medikokoista agilitykoiraa etsivälle, ykkösryhmäläisiä ennenkin omistaneelle sheltti olisi voinut olla vaihtoehto, mutta se ei tuntunut omalta. Pampai tuntui, vaikka ilmiönä pampai oli vielä melko uusi. Uskoin kuitenkin, että voisin löytää juuri omiin toiveisiini ja tarpeisiini sopivan koiran, sillä olihan pampai hyvin rakentunut, reipasluonteinen pieni paimenkoira. What’s not to love?

Kasvattaja suositteli punatrikkiä urospentua minulle. Jestas, se näytti ihan Disney-hahmolta, niin symmetriset kuvioinnit ja söpö ilme. Kyseinen pentu sattui myös olemaan lupaava taistelemaan lelusta ja sen pienessä pääkopassa selvästi syttyi lamppu, kun annoin sen voittaa taistelun. Itsevarmuus kasvoi silmissä, pentu innostui. Jes, näin koiran pitää toimia. Luotin kasvattajan arvioon siitä, että tämä olisi minulle sopiva pentu.

Hieman myöhemmin hakiessani kyseistä pentua kotiin sain kuulla, että siitä oli käytetty hellittelynimeä Punainen Paholainen, sillä se roikkui sinnikkäästi nilkoissa ja oli, no, ehkä hieman haastava ja luonteikas. Minusta kaikki se kuulosti ihan normaalilta, mutta toki pari edellistä koiraani olivat olleet malinoiseja.

Nimesin pennun Kuismaksi (virallisesti hän on Justjoo Christon Kuninkaantekijä) ja kuskasin kotiin. Lauman vanhempi koira, malinois Tapio, olisi halunnut leikittää pentua, mutta Kuisma ei heti lämmennyt. Pieni koiranalku istua napotti keskellä pihaa ja jotain uutta ja ihmeellistä oli alkamassa.

Punainen paholainen nosti päätään suunnilleen seuraavana päivänä uudessa kodissaan. Kuisma roikkui Tapion kauluksessa ja minun villasukassa ja heilutti samalla vimmaisesti häntää. Se oli aivan varma, että voittaisi noin kymmenen kertaa isomman Tapion missä vaan taistelussa ja jouduin jatkuvasti puuttumaan koirien pihapeleihin, koska itseriittoinen pentu ei ymmärtänyt omia rajojaan. Rakastin sen hullua asennetta. Olin aivan äimistynyt siitä, miten reipas ja erityislaatuinen niin pieni eläin saattoikaan olla.

Olin toivonut sosiaalista ja rohkeaa pentua, sellaisen myös sain. Kuisma oli helppo viedä minne vaan. Se rakasti kaikkia ja kaikkia, eikä sitä pelottanut mikään. Metsästyskauden alku lähimaastoissa ei herättänyt mitään tuntemuksia. Hallilla oli kiva leikkiä ja puuhailla. Reissu paikalliseen kauppakeskukseen oli Kuismasta ihana, koska valehtelematta kymmenet ihmiset heittäytyivät Kuisman nähdessään aivan pehmeäpäisiksi ja jäivät seurustelemaan innostuneen pennun kanssa hyväksi toviksi. Kuisman häntä vispasi minkä kerkesi. Kuisman maailmassa kaikki oli täydellistä ja megaihanaa (paitsi se, jos sohvalle ei nostettu heti välittömästi kun Kuisma niin vaati).

Iloisesta pennusta kasvoi lupaava, salamannopea ja intensiivinen harrastuskoira. Jatkuvasti Kuisman kasvua seuratessani mietin, että voiko koira tosiaan olla näin hyvä, hieno, mahtava. Monet muutkin ihmettelivät ja ihastelivat. Eläinlääkäri kehui uskomatonta reippautta. Treenikaverit halusivat samanlaisen.

Agilityhallilla Kuisma on vauhdikas, äänekäs, kiireinen ja keskittynyt. Kuisma taistelee lelusta isolla tahtotilalla, suorittaa tehtävät jäätävällä nopeudella ja käyttää kroppaansa sujuvasti joka tilanteessa. Hakumetsässä Kuisma lähtee kovaa etsimään, mutta ei koskaan anna jalkojen viedä päätä ja nenää kovempaa. Sisäetsinnöissä Kuisma sovittaa vauhtinsa alustaan ja olosuhteisiin, jotta ei liukastu, mutta ei pyydä apua tai epäröi missään vaiheessa. Näyttelykehässä Kuisma seisoo hievahtamatta paikallaan ja tasaa vireensä hämmentävän tyyneksi.

Kuismalla on työkoiran asenne ja palava halu ratkoa tehtävät itsenäisesti ja tehokkaasti. Se on kiihkeä ja sinnikäs, eikä aina koe tarvitsevansa ohjaajaa juuri ollenkaan. Kuisma on älykäs, mutta ei tykkää arvuutella mitä minä siltä haluaisin. Kokonaisuuksien hahmottaminen ja itsevaltaisesti hallinnointi on Kuismalle tärkeää. Kuisma on toisia koiria kohtaan sosiaalinen, mutta tarvittaessa pistää erityisesti isompansa nippuun, eikä ole kaikista rennoin laumakoira.

Kotona Kuisma asettuu sohvalle viereen pötköttelemään, viihtyy sylissä, ei vahdi, on sujuvasti yksinolot ja vaatii iltaisin aikaista nukkumaanmenoa. Loputtoman potentiaalisen harrastuskoiran yksi tärkeimmistä ominaisuuksista taitaakin olla tasapainoisuus – vaikka löytyyhän tästä ihan kaikkea muutakin.

Kuismasta lisää täällä.

Agility ja sen harjoittaminen on kehittynyt kovalla tahdilla jo vuosien ajan. Vaatimukset ovat kasvaneet ja kilpailu koventunut – sen seurauksena meillä on yhä taitavampia ja nopeampia koiria.

Koiria treenataan ja huolletaan aiempaa tarkemmin. Niiden hyvinvointiin, palautumiseen ja suorituskykyyn käytetään aikaa ja rahaa, sillä koiran fysiikasta huolehtiminen on noussut sivuseikasta tärkeäksi menestystekijäksi ja perusasiaksi lajin aktiiviharrastajien keskuudessa.

Mutta entä ohjaajat? Luulisi, että yhä nopeammat koirat ja vaativammat radat tarkoittaisivat myös kuntokuuria ja nopeita jalkoja koiran ohjaajalle?

No, ei aina. Agilityurheilijan fysiikkaharjoittelu on monesti aivan lapsen kengissä – yllättävän harva edes verryttelee ennen suorituksia muuten kuin koiraa kävelyttämällä.

Pelkästään lajinomainen verryttely tuo etumatkaa muihin kilpailijoihin. Pelkkä hermostuksissa kurkkuun hulautettu kahvi ei piristä samalla tavalla kuin hermostoa aktivoiva ja kroppaa lämmittävä verryttely, joka parantaa reaktionopeutta, valmistaa koko kehon kovaan suorittamiseen ja pienentää vammariskiä.

Hyvä kunto taas auttaa jaksamaan pidemmätkin kisapäivät ja valmennukset. Mielikin pysyy skarpimpana, kun keho ei ala väsyä kesken rutistuksen. Loppusuora ei hapota, tilanteisiin ehtii paremmin ja keskittyminen riittää koiran siivittämiseen kohti huippusuoritusta, kun jaloissa ei paina eikä korvissa kohise.

Lajinomaisen fysiikan, kuten hyvän juoksutekniikan, reaktionopeuden ja suunnanmuutosten harjoittaminen helpottaa tekemistä radoilla entisestään. Hyvällä tekniikalla jokainen askel on kevyempi ja todennäköisemmin oikean suuntainen. Kun erilaiset liikkeelle lähdöt, ohjaustekniikat, kiihdytykset, jarrutukset ja suunnanmuutokset on harjoiteltu sujuvaksi ja tehokkaaksi, on todella paljon helpompi olla koiralleen parempi ohjaaja. Kun tilanteista pääsee irtoamaan vähemmällä vaivalla, eikä oma liike koteloidu koppakuoriaiskönyämiseen keskelle rataa, ymmärtää koirakin todennäköisemmin, mitä siltä halutaan, eikä ehtiminen siihen yhteen takaakiertoon ole enää lainkaan vaikeaa.

Keskiverto agilityharrastaja käyttää suuren määrän toistoja koiran linjojen harjoitteluun, hyppyvihjeisiin ja milloin mihinkin, mutta kuinka monta toistoa olet käyttänyt omien valssiesi harjoitteluun tai tiukasta käännöksestä liikkeelle lähtemisen tehostamiseen? Olet ehkä analysoinut koiran hyppytekniikkaa ja laukanvaihtoja, mutta tiedätkö, miten sinun kannattaisi radalla oikeasti liikkua, jotta ehtisit aiemmin ja auttaisit koiraa varmemmin?

Agilityohjaaja hyötyy tehokkaasta ja taloudellisesta juoksutekniikasta ratoja suorittaessaan. Hyvä tekniikka tekee juoksusta vaivattomampaa ja auttaa ehtimään tilanteisiin paremmin, jolloin ohjaaminen helpottuu ja loppusuorallakin pysyy paremmin koiran mukana. Agilityradalla ohjaaja joutuu kiihdyttämään, jarruttamaan, juoksemaan erilaisia linjoja, reagoimaan nopeasti yllättäviin tilanteisiin ja tekemään suunnanmuutoksia – samalla ohjaten koiraa. Tämä kaikki huomioidaan lajinomaisessa juoksutekniikkavalmennuksessa ja harjoitellaan täsmälleen niitä asioita, joita radoillakin voi tulla vastaan.

Joka treeni alkaa verryttelyllä, joka on suunniteltu nimenomaan päivän harjoitukseen soveltuvaksi. Ennen varsinaista juoksuosuutta tehdään myös koordinaatioharjoitteita, joilla parannat juoksutekniikkaa ja liikehallintaa, sekä saat hermoston hyvin hereille. Nämä ovat erinomaisia myös ennen agilitysuorituksia tehtäväksi!

Voimaominaisuuksista keskitytään ennen kaikkea nopeusvoimaan, mikä tarkoittaa käytännössä lyhyitä, nopeita juoksusuorituksia pitkillä palautusajoilla. Nopeusvoimaharjoittelun täytyy tuntua helpolta ja kevyeltä, jotta harjoitetaan oikeaa asiaa. Ei siis juosta pitkiä matkoja eikä mennä maitohapoille. Ensin harjoitellaan juoksutekniikkaa suorilla vedoilla, sitten aletaan vähitellen monipuolistaa harjoittelua viemällä tekemistä enemmän kohti lajinomaisia suorituksia.

Valmennuskertoihin kuuluu myös pieni oheisharjoitus, joka kehittää agilityurheilijalle tärkeitä ominaisuuksia. Harjoituksissa kehitetään liikkuvuutta, tasapainoa, liikehallintaa ja voimaa.

Treenit ovat skaalattavissa jokaisen omalle tasolle, eikä erityisiä pohjataitovaatimuksia ole. Valmennuksen tarkoituksena on antaa sinulle eväitä oman radalla liikkumisen kehittämiseen ja samalla kehittää lajinomaista kuntoa. Tunnin kestävä treenikerta on onnistunut, kun lähdet sieltä kotia kohti hyvällä fiiliksellä, vielä energisenä ja jotain uutta oppineena.

Tammikuussa alkaa Siilinjärvellä Koiraurheilukeskus Savon tiloissa agilityohjaajien juoksutekniikakurssi, lisätietoa ja ilmoittautumiset täällä.

Agilityn parissa kilpailin myös ensimmäisissä junioreiden SM-kisoissa samaisena vuonna ja ylsin lainakoiran kanssa pronssille. Olen aina nauttinut kilpailemisesta ja kokenut kisatilanteet erinomaiseksi paikaksi kehittyä. Eppu ehti nousta agilityurallaan kolmosiin, voittaa rotumestaruuden ja tehdä tokossa pari alokasluokan ykköstulosta.

Kaikki koirani eivät ole olleet kisakoiria, ja hyvä niin. Erilaiset koirat voivat opettaa todella paljon ja osa on opettanut myös keskittymään oleelliseen – kisatavoitteet eivät ole kovin tärkeitä, vaan mielekkyys ja kiva yhdessä tekeminen on.

2008 syntyi kelpie Rumo, joka oli erikoinen, erityinen ja todella, todella nopea. Rumon tulevaisuus oli monen lajin parissa, mutta alkutaival oli takkuinen. Älykäs, salamannopea, itsenäinen ja helposti kyttäämään valahtava paimenkoira oli aika erilainen parin spanielin jälkeen.

Miettiessäni Rumon kontaktiesteiden kouluttamista ei vielä silloin oikein tiedetty muusta kuin pysäytyskontakteista, ainakaan meillä Suomessa. Mutta minusta se oli hirveän epäloogista! Miksi opettaisin koiran pysähtymään keskellä rataa lajissa, jossa nopeus on ratkaiseva tekijä? Etsin tietoa ja ajatuksia ympäri nettiä, sillä halusin kouluttaa koirani juoksemaan kontaktit. Löysin Silvia Trkmanin, joka opetti koirilleen juoksukontakteja ensin maassa olevalla lankulla, sitten vähitellen korkeutta lisäten.

Vaivalloista, ajattelin. Voisinko opettaa vaan kontaktialueeseen osumisen juosten? En tiennyt, että kukaan muu olisi missään tehnyt niin, mutta minä päätin opettaa koiralleni targetilla oikeaan kohtaan osumisen. Ei silloin varmaan monikaan noudattanut samaa metodia (niin no, eihän silloin koko juoksukontakti ollut millään tavalla trendikästä), mutta nykyisin ilmeisen moni noudattaa!

(Itsehän tykkään tehdä juoksareita ihan eri tavalla tätä nykyä, mutta se on aivan toinen tarina…)

Olen opettanut kaikille koirilleni juoksukontaktit käytyäni pitkän oppimatkan ensin Rumon kanssa. Jouduin keksimään itse, miten toimin ja etenen, eikä prosessi ollut ollenkaan helppo. Ei varsinaisesti auttanut, että eräskin valmentaja sanoi, ettei tuo tule koskaan toimimaan, kyllä pitäisi pysäytyskontaktit opettaa… Sanoisikohan sama valmentaja enää samoin? Niin ne ajat muuttuu.

2016 syntynyt malinois Tapio oli tietynlaisessa palveluskoiran yksinkertaisuudessaan niin mutkaton koulutettava, että se oli kuukauden treenillä valmis epävirallisiin kisoihin testaamaan juoksareiden toimivuutta. Tapio voitti ne kisat, ja aivan sujuvasti meni juoksupuomikin.

Agility on aina ollut päälajini, mutta jokainen koirani on vähintäänkin siinä sivussa tehnyt muitakin juttuja. Olen pyörinyt pelastuskoira- ja mondioring-treeneissä, kilpaillut tokossa parin koiran kanssa, tallannut jälkiä, treenannut taipumuskokeita varten, käynyt paimentamassa…

Saan todella paljon irti siitä, että harrastan koirieni kanssa monipuolisesti. Agilitykentällä loputtoman kiihkeä – ja äänekäs – Kuisma osoitti jo nuorena poikana hienoa vireenhallintaa elämänsä ensimmäisellä jäljellä. Pieni paimenkoira hiljeni, keskittyi ja syventyi jäljestäen pellon poikki uskomattomalla tarkkuudella. Ahaa, tämä siis osaa säätää viretilaansa ihan itse! Palveluskoirapuolelta olen saanut hyvää oppia leikittämiseen, motivaatioon ja korkean vireen hallintaan. Tokoileminen parhaimmillaan voittajaluokassa asti on tuonut tarkkuutta yksityiskohtien hiomiseen.

Aloitin agilitytreenien vetämisen jo teini-ikäisenä ja tajusin nopeasti, että nautin opettamisesta ja siinä kehittymisestä. Sittemmin olen koulutellut satunnaisesti erilaisia ryhmiä ja laajentanut hetkittäin agilitysta mm. tokon puolelle.

Kaikilta koirilta voi oppia vaikka miten paljon, ja opittavaahan meillä ihmisillä aina riittää.