Syvenny hetkeksi harjoittamaan tasapainoa & kehonhallintaa, eli kehittämään oman kehon hahmotuksen ja liikuttamisen taitoa. Virkeällä mielellä ja palautuneella keholla nämä ovat yleensä kaikista helpoimpia, huonosti nukutun yön jälkeen voi tuntua yllättävän hankalalta…
Opetellessa uusia asioita on siis hyvä tehdä harjoitus levänneenä ja keskittyneenä. On kuitenkin myös hyvä alkaa vähitellen harjoitella hallinnan säilymistä myös hieman kuormittuneemmalla keholla, jotta opit toimimaan tarkasti myös väsyneenä.
Tee joka liikettä muutamia toistoja, tai viedä pidempi aika jonkun haastavamman parissa harjoitellen. Nämä toimivat hyvänä osana alkuverryttelyjä! Säännöllisellä, viikottaisella harjoittelulla kehität tasapainoa & kehonhallintaa näppärästi.
Yleiset vinkit tasapainon pitämiseen: yhden jalan liikkeissä keskity maassa olevan jalan työskentelyyn, polvi hieman pehmeänä reiden lihakset aktivoituvat tukemaan tasapainoa, ja tasaisesti jalkapohjalle jaettu paino auttaa pitämään sinut pystyssä.
Liikkeet
● Jalan täppäykset eteen, sivulle & taakse
● Maahan kurotus
● Pikajuoksijan polvennosto
● Keinuttelu varpailta kantapäille
● Polvennosto jalan loitonnuksella
● Kahdeksikon piirto jalalla
● Vaaka